Aikuinen 5-8mm

Tunnistaminen:
Aikuinen lude on leveä ja litteä hyönteinen. Se on yleensä väriltään ruskeahko, mutta kauan ilman ravintoa olleet yksilöt ovat vaaleita. Aikuinen yksilö muistuttaa värityksetään ja kooltaan omenansiementä. Luteella on viisi toukka-astetta. Toukat muistuttavat aikuisia yksilöitä, mutta ovat kooltaan pienempiä ja väriltään vaaleampia.

Lutikka on yöaktiivinen. Se ruokailee n. 4-5 päivän välein imemällä verta ihmisestä ja viettää muun ajan piilossa. Lude ei hypi, eikä lennä, mutta kiipeää ketterästi erilaisia pintoja pitkin ja sopii jopa alle 1mm leveästä raosta.

Haitat: 
Luteen purema voi aiheuttaa kutinaa ja paukamia. Suomessa sen ei ole todettu levittävän tauteja.

Ennaltaehkäisy ja torjunta: 
Lude siirtyy uusille elinalueille useimmiten matkatavaroiden mukana. Myös lepakoiden on todettu levittävän niitä. Matkalta palatessa matkatavarat kannattaa lämpökäsitellä mahdollisten luteiden hävittämiseksi niistä.

Luteista voi olla hankala löytää merkkejä ja tilanteen arvioimiseen käytetään usein apuna lutikoille tarkoitettuja liima-ansoja. Tarvittaessa voi pyytää myös torjunta-alan ammattilaiselta arviota tilanteesta tai tarkastuskäyntiä.

Rakennukseen jo levinneet luteet on lähes mahdotonta poistaa kotikonstein, silloin kannattaa olla yhteydessä ammattilaiseen ongelman poistamiseksi.

Tarvikkeita lutikoiden torjuntaan

79,00  sis. alv 24% ( 63,71  alv.0 )

Aikaisempi alin hinta: 79,00 .

30,00  sis. alv 24% ( 24,19  alv.0 )

Aikaisempi alin hinta: 30,00 .

Hyönteisansat ja -monitorit

LUDE ANSA Kuppi sängynjalkoihin 4kpl

25,00  sis. alv 24% ( 20,16  alv.0 )

Aikaisempi alin hinta: 25,00 .

35,00  sis. alv 24% ( 28,23  alv.0 )

Aikaisempi alin hinta: 35,00 .

Hyönteisansat ja -monitorit

LUTIKKA-ANSA Agrisense 12kpl

55,00  sis. alv 24% ( 44,35  alv.0 )

Aikaisempi alin hinta: 55,00 .

75,00  sis. alv 24% ( 60,48  alv.0 )

Aikaisempi alin hinta: 75,00 .

Hyönteisansat ja -monitorit

HYÖNTEISPÖLYTE VermiNIX 100g

14,90  sis. alv 24% ( 12,02  alv.0 )

Aikaisempi alin hinta: 14,90 .